Sipoon Söderkullaan uusia vuokra-asuntoja

KAS asunnot rakennuttaa ARA-kohteen

KAS asunnot on käynnistänyt asuntojen uudistuotannon. Ensimmäinen KASin tietomallipohjaisesti suunniteltu kohde toteutetaan Sipoon Söderkullaan, osoitteeseen Graniittitie 9/Gneissitie 9.

Rakentaminen alkoi syyskuun alussa. Kohteessa on kaksi asuinkerrostaloa, joihin tulee 63 vuokra-asuntoa; 30 yksiöitä, 24 kaksioita ja 9 kolmiota. Tavoitteena on, että talot valmistuvat loppuvuonna 2019.

"Olen erittäin tyytyväinen, että kohteen rakentaminen alkoi ja yhtiö on nyt hyvässä iskussa vastaamaan laajempaan uudistuotantoon. Kohde on strategiamme mukaisella alueella ja rakennutamme jatkossa kohteita tasaisesti etusijassa PKS:n kehyskuntiin. Näin vastaamme osaltamme kohtuuhintaisten asuntojen saatavuuteen erityisesti MAL-aiesopimusalueella, jossa niille on kova tarve." kertoo toimitusjohtaja Jarmo Kuosa.

"Kohtuuhintaista asumista tarvitaan kasvukeskuksiin lisää ja on erittäin hienoa päästä toteuttamaan ARA-kohde juuri Sipooseen hyvien palveluiden ja liikenneyhteyksien varrelle. Kohde on suunniteltu tietomallipohjaisesti, jolla pyrimme mm. suunnittelun parempaan laatuun", kertoo hanke- ja kehittämispäällikkö Lauri Paronen.

KAS asunnot on valtakunnallinen, vakavarainen, luotettava ja yleishyödyllinen vuokra-asuntoyhtiö, jolla on noin 8000 vuokra-asuntoa 35 paikkakunnalla. Vuokra-asunnoista suurin osa on ARA-rahoitteisia.

Lisätietoja vuokra-asumisesta:

www.ara.fi

www.ymparisto.fi

Lisätiedot: Jarmo Kuosa, toimitusjohtaja

puh. 040 505 0284, jarmo.kuosa@kas.fi

Julkaistu: 26.9.2018 15:27

<< Takaisin