Vuokravakuuden palautus
Asukashallitus päätti kokouksessaan 16.5.2010 esittää Kunta-asunnot Oy:n hallitukselle uuden palkitsemisjärjestelmän käyttöönotosta 1.1.2011 alkaen. Kunta-asunnot Oy:n hallitus hyväksyi asukashallituksen esityksen.
Asukkaiden uusi palkitsemisjärjestelmä otettiin käyttöön 1.1.2011 asukashallituksen esityksestä ja hallituksen hyväksyessä tämän esityksen. Asukasta palkitaan hyvästä asumisesta ja velvollisuuksiensa hoitamisesta siten, että hänelle palautetaan vuokravakuus kolmen vuoden asumisen jälkeen. Palauttamisen edellytyksenä on, ettei vuokria ole jouduttu perimään viimeisen kahden vuoden aikana käyttämämme perintätoimiston Intrum Justitia Oy:n kautta, ettei hakuhetkellä ole vuokravelkaa, ettei huoneistotarkastuksessa todeta puutteita ja että asuminen on ollut häiriötöntä. Näin myöntämiskriteerit ovat joustavammat kuin vanhassa palkitsemisjärjestelmässä.
Palkitsemisjärjestelmän ajanlasku pysyi ennallaan edelliseen järjestelmään verraten, eli kolmen vuoden asumisaika lasketaan edellisen palkitsemisjärjestelmän käyttöönottopäivän mukaan. Asukkaat, jotka ovat olleet Kunta-asunnot Oy:n asukkaina 1.7.2005 jälkeen yhtäjaksoisesti vähintään kolme vuotta, voivat hakea vakuuden palauttamista.
Ne, jotka ovat saaneet vanhan palkitsemisjärjestelmän mukaisen vuokravapaa kuukauden, eivät voi hakea uudelleen palkitsemista samalta ajanjaksolta. Sitä vastoin ne henkilöt, jotka saivat hylkäävän päätöksen vanhan palkitsemisjärjestelmän mukaan, mutta täyttävät uudet ehdot, ovat oikeutettuja hakemaan vuokravakuuden palauttamista
Vakuuden palautusta varten on täytettävä kirjallinen hakemus (löytyy nettisivuiltamme osoitteesta www.kas.fi tai pyytämällä vuokravalvonnasta), joka toimitetaan isännöitsijälle. Isännöitsijä tekee huoneistotarkastuksen ja toimittaa lomakkeen vuokravalvontaan. Vuokravalvonta tarkastaa, että vuokrat on maksettu ja viimeisen kahden vuoden aikana vuokria ei ole peritty perintätoimiston kautta. Hakijalle toimitetaan kirjallinen vastaus hakemuksen hyväksynnästä tai hylkäämisestä.
Asukkaat, jotka eivät ole maksaneet vuokravakuutta tai jos vuokravakuus on sosiaalitoimen sitoumus, eivät voi hakea vakuuden palautusta.

Toinen Linja 14