Raaseporin Vanamotien peruskorjaus valmistuu elokuussa

Vanamontie 19Kunta-asunnot Oy -konserniin kuuluvan Kunta-aravat Oy:n Raaseporissa Vanamontie 19 sijaitsevan vuokratalokohteen 19:n peruskorjaus käynnistyi loppuvuodesta 2009. Peruskorjaus on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja valmistuu elokuussa 2010. Kohteen korjaustöiden pääurakoitsijana on toiminut RHL-Rakennus Oy. Rakennuttajakonsultin tehtäviä on hoitanut Vahanen Tampere Oy. Hanketta rahoitetaan ARA:n myöntämällä perusparannuskorkotukilainalla ja investointiavustuksella.

Kunta-asunnot Oy aloittaa Vanamotien vuokratalon asukasvalinnan kesäkuussa, jolloin myös hakemuksia voi toimittaa asukasvalitsijalle. Vuokralaisia valittaessa etusijalla ovat ne, jotka ovat asuneet aikaisemmin samassa kohteessa ja jotka muuten täyttävät vuokraamisen ehdot.
Uudet asukkaat pääsevät muutamaan asuntoihinsa 1.9.2010. Yhtiö on jo aiemmin tehnyt asukashallituksen suosituksesta päätöksen, ettei uusissa ja perusparannetuissa vuokratalokohteissa saa tupakoida asunnoissa eikä yhteisissä tiloissa. Tämä päätös koskee nyt siis myös Vanamontie 19 vuokrataloa. Jos asukas tupakoi asunnossa, hän on pois muuttaessaan velvollinen korvaamaan tupakoinnin huoneistolle aiheuttamat vahingot.

Julkaistu: 24.5.2010 13:15

<< Takaisin